keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Ihana hassu söpö ystäväni Satu

Olipas aivan ihanananananaista kun sain viettää viikonlopun Satun kanssa. Satulla oli tosin pieniä probleemoja päästä tänne, kun noi ranskalaiset ei halua tehdä töitä 43 vuotta 41 vuoden sijaan... Junia meni siis kokonaista yksi kappaletta, joten se ainokainen oli sitten ihan täyteenammuttu. No, Satu pääsi kuitenki onnellisesti tänne ja vielä suhteellisen hyvissä ajoin. Tuliaisiksi mulle se toi Ruispaloja, kaks Kaatissäkkiä ja täysin yllärinä jonkun kaheksan dippijauhetta!! ♥ Heti perjantai-iltana mentiin Alysan tykö syömään aivan törkeän herkullista risottoa (en tajua mitä huumausaineita se oli siihen laittanut, mutta se oli ihan mielettömän, rikollisen hyvää). Jouduttiin tosin kävelemään kotiin tuo 4-5 km kun ei täällä Troyes'ssa kulje bussit enää puoli yhdeksän jälkeen illalla.

Lauantaina käytiin shoppailemassa outlet-mestoilla, mutta Satulla ei shoppailututtanut yhtään. Mää löysin kaks juttua, mekon (!!) ja uudet tuulihousut, vihdoinkin. Vähän on jo nolottanut kun vanhat on haaroista kaikkiin neljään ilmansuuntaan hajalla. Tän jälkeen rynnättiin täysillä Intermarchéhen ostamaan tarvikkeita superherkulliseen kana-vuohenjuustosalaattiin. Ja sit tehtiin se myös hirveellä kiireellä, koska luultiin että meillä on hirvee kiire. Ja sit puolessa välissä syömistä Satu hoksaa et oho, se onki kattonu Suomen ajassa olevaa kännykkänsä kelloa koko ajan, eli meillä olikin ylimääräinen tunti aikaa.
Eli illalla mentiin sitten pelaamaan Megazonea. Olin ihan SURKEE, hähää, mutta mulla oli silti tosi kivaa! Aika uskomaton juttu mulle. :) Ja haluun mennä uuestaanki.



Tässä mun ihana höpö paras ystävä!

Sunnuntaina oli meidän läksyjenteko- ja löhöily- ja mässäilypäivä, käytiin Mäkkärissä syömässä ja tehtiin läksyjä ja sit Lars lähetti viestin että halutaanks me hengata sen kans, ja me haluttiin. Lars tuli mun kämpille ja sit päätettiin et katotaan leffa, Rounders. Lähettiin ettimään aukiolevaa ruokakauppaa (lähes mahdoton missio Troyes'ssa sunnuntaina kellon lähennellessä yhdeksää illalla), että Satu saa eväitä seuraavan aamun matkalleen, ja löydettiin kiinni oleva Vital ja kiinnioleva Casino, mut lälläslää, yksi aukioleva Casinokin löydettiin. Päätettiin ostaa sipsiäkin vielä, ja limsaa. Leffa oli aivan mainio! John Malkovich näytteli tosi hyvin venäläistä uhkapelailijaa, myös Larsin mielestä - se matkii sitä vieläkin.



Satu löysi Nutella & Go! -eväspakkauksen, joka siis koostui keksitikuista ja nutellasta... Ja söi sen heti illalla.



Paras ukkeli! Se varmaan johtuu siitä, että se on napapiirin yläpuolelta kotoisin.

Maanantaiaamuna herättiin 6.30, koska junalakkojen takia myöhäisin varma juna lähti 7.47. Ja sit kun päästiin asemalle, niin se olikin melkein kaks tuntia myöhässä. Mutta Satu pääsi käsittääkseni ihan turvallisesti koti-Suomeen.

Ja semmoinen oli viikonloppuni Satun kanssa!

--

Mää lähden ylihuomenna eli perjantaina Belgiaan viikoksi, jotenki tää ilmoitusasia on päässyt livahtamaan. Mennään autolla ja Pessi tulee mukaan, muu seurani matkalla koostuu seuraavasta joukkiosta: Cynthia, Benjamin, Tim, Tuuli, Martina ja Juan. Otan tuhat kuvaa ja sit saattekin tuijotella niitä lopun syksyä, luulen ma. Täällä on ilmat tosin alkanu kylmenemään sen verran uhkaavasti että eiköhän se ole kohta talvi täälläkin.

2 kommenttia:

  1. Siis suomalaista patonkia ranskanmaalla! Kaipa se suomalaisuus johtuu pakkauksesta, jossa patonkin saa pehmeän kuoren? Vai olisiko siinä ollut ruista mukana? Mutta hauska viikonloppu siis oli ollut lakkoilusta huolimatta. Ja Belgiassa on sitten suklaan vuoro...? Mukavaa matkaa toivottaa leena ja simppa

    VastaaPoista
  2. Oli siinä ruista ja jotain siemeniäkin, ehkä se oli sit olevinaan terveellistä. :D

    Belgiasta kotiuduin eilen ja nyt alan järkkäillä noita neljääsataa kuvaa matkalta, että saan niitä tänne näytille. :)

    VastaaPoista