Tätä kirjoittaessani olen laittamassa yöpuulle uudessa kodissani. Ranskassa olen viihtynyt nyt melko tarkkaan 12 tuntia ja laitan mielelläni ekan päivän jo pulkkaan. Muutama sana matkasta ja sen sujumisesta iskälle ja Ennille sekä kiinnostuneille sukulaisille ja kavereille:
Pendolino lähti Oulusta 17.30. Tavarat painoivat todella paljon. Pessin lentoboksi oli kasassa, eli kansi laitettuna pohjan sisään, jolloin nokkakärryillä sai kiskottua myös toista laukuista. Tehtiin heti aluksi strateginen virhe, ja laitettiin kevyempi matkalaukku kärrin kyytiin. Toinen kassi (painoa 22-23 kg) olikin sitten aika karsea kuljeteltava.
Allekirjoittanut. Ja etenkin uudet rillit!
Tärkein ja huolta eniten aiheuttava matkakumppani.
Mä ja mun äiti ja mun Pesis-vauva!
Jäätiin Tikkurilassa pois junasta ja remmottiin tavarat bussipysäkille. Ehdin käydä automaatista nostamassa rahatkin bussilippuja vartenkin odotellessa. Helsinki-Vantaalla sompailtiin lentokenttähotelliin muutaman tunnin yöunille, oli niin maukkaat että en edes herännyt omaan herätyskellooni. Onneksi äitillä oli varmistava soimassa. Aamiainen oli yllättävän hyvä, tosi nam! Hotellilta lähtiessä keksittiin vaihtaa painavampi kassi nokkakärryjen kyytiin ja johan helpottui matkanteko. Meidät oli käsketty check-iniin kahta ja puolta tuntia ennen koneen lähtöä, eli siellä oltiin jo seiskan aikaan. Saatiin viivytellä Pessin luovuttamista puoli yhdeksään, joten ei se pirpana joutunut olemaan edes viittä tuntia yksinään. Piti vähän takapuolesta pukata häkkiin kun turvatarkastajat tulivat sitä hakemaan, mutta ainakin lähtiessä oli ihan hiljainen. Me mentiin mamman kanssa vaan äkkiä turvatarkastuksesta läpi. Ennen koneeseen nousua kenttävirkailija tai joku kertoi että koira on ruumassa, joten voitiin siinä mielessä turvallisin mielin lähteä matkaan.
Pakollinen lentsikkakuva!
Saatiin Pessi tosi nopeasti takaisin laskeutumisen jälkeen, samaan aikaan kun muutkin matkatavarat tulivat. Pikku-ukko näytti toipuvan nopeasti mahdollisista järkytyksistään. Lentokentältä lähdettiin bussilla 350 kohti Gare de l'Estiä, matka kesti ruuhkassa yli tunnin! Idän asemalla napattiin eka lähtevä juna kohti Troyes'aa [trua:], ja perillä oltiin jo kahtakymmentä vaille neljä. Samalla junalla tuli toinen vaihto-oppilas, poika Brasiliasta. Meitä vastassa asemalla oli Baptiste, kv-toimistoa autteleva UTT:n opiskelija.
Enempää en yksinkertaisesti jaksa kirjoitella, vaan painun nukkumaan. Huomenna kuvia kämpästä ja talosta!
Kirjoitaha lisempää ku ehit! :)
VastaaPoista